Kesyhiiren reviiriagressio


Kesyhiiri by Liisa L., 11.11.2023

Kesyhiiret eivät yleensä ole lainkaan herkkiä puremaan. 
Hiirillä voi kuitenkin esiintyä joskus reviiriagressiota jonka laukaisee esim käden vieminen pesään tai hiiren asumukseen. Hiiri voi tällöin suojella reviiriään näykkäisemällä tai puremalla ihmisen kättä. 
Tämä on hieman yleisempää uroksilla kuin naarailla. 

Reviiriagressio on käytöshäiriö jonka laukaisee usein stressitila. Se voi liittyä myös uroksen hormoonitoiminnan ja reviiritietoisuuden vahvistumiseen aikuistumisen myötä.
Reviiriagressiivinen hiiri ei yleensä pure asumuksen ulkopuolella kädellä ollessaan.  

Joskus reviiriagressio aiheutuu turhan isosta terrasta (hiiri stressaantuu) ja lievenee pienemmässä asumuksessa. 

Reviiriagressioon auttaa usein se että hiiren nostaa ulos terrasta esim. pahvirullan sisällä tai nappaamalla hiiren nopsaan ja päättäväisesti hännästä ja boksista ulos ja kädelle. 

Lemmikkikodissa hiirillä on usein suuremmat asumukset kuin kasvattajilla mutta tämä suuri tila voikin aiheuttaa hiirelle stressiä joka taas voi aiheuttaa käytösongelmia. Joskus taas syynä voi olla kipu tai vaiva, joko sisäelimissä tai ihan vaan hilsepunkki. 

Etenkin urokselle on hyvin provosoivaa se että käden laittaa terraan, etenkin pesän lähelle ja jättää käden siihen niin että ”antaa haistella kättä”. 
Se tuntuu ihmisestä ystävälliseltä mutta hiiri kokee sen uhkaavana ja röyhkeänä käytöksenä. 
Kun hiiren vain ”koppaa” asumuksesta napakasti ylös sen enempiä kyselemättä niin tätä hiirestä uhkaavaa tilannetta ei tule.

SILTI ei hiiren kuitenkaan tulisi purra ja nämä on tärkeitä tietoja ilmoittaa kasvattajalle että saadaan stressiherkkyyttä karsittua linjoista jatkossa pois.

Kesyhiirten asumuksen koko vs. käytöshäiriöt Kesyhiiri - pikainfo lyhyesti

Ezek is érdekelhetnek még

Kesyhiiren ruokinta

Kesyhiiri ei tarvitse mitään muuta kuin oikeanlaisen siemenseoksen.  Suuri painotus sanalla oikeanlaisen! Kauppojen hyllyillä näkee toinen toistaan herkullisemman näköisiä hiirenruokia laadukkaan näköisissä pakkauksissa. Jos niistä valitsee sen kalleimman niin sehän ...

Uros vai naarashiiri?

Kesyhiiriurokset pidetään aina yksin ja naaraat vähintään kolmen yksilön laumoissa.  Mutta hankkiakko naaraslauma vai uros? Mitä eroa hiirten sukupuolilla on ja mitä kannattaa ottaa huomioon valinnassa? Luonne ja aktiivisuus  Aktiivisuus ja luonne on enemmän kiinni yksilöstä j...

Kesyhiiren terraario

Hiirten asumukseksi sopii hyvin esim ns. dunat sekä vanhat akvaariot joihin on tehty riittävän tiheä (esim 6 mm. ) verkkokansi.  Kalterihäkistä hiiret voivat päästä karkuun ja ne ovat myös hiirelle helposti liian vetoisia paikkoja. Kalterihäkkiin ei saa myöskään yleensä riittävä...