Ratsastushousut, voiko makuasioista kiistellä?


Hevoset by Piia L., 22.7.2024
Ratsastushousujen valinta on kinkkinen homma. Kun vanhat lempihousut on loppuunkuluneet ja edessä on uusien valinta, on tarjonta päätähuimaava!

Aktiiviharrastajan tarpeet housujen suhteen ovat erilaiset kuin syksyn alkeiskurssille ilmoittautuneen. Meitä ihmisiä on niin monen muotoisia että sopivan mallin ja koon löytää vain kokeilemalla ja eri olosuhteissa onnistumiseen tulee valita erilaiset asusteet varsinkin näillä meidän leveysasteilla. 
Mieltymysten mukaan toinen haluaa housujen olevan materiaaliltaan napakat ja toiselle kankaan joustavuus tuo mukavuutta puuhata tallilla vaikka koko päivän samoissa vaatteissa. Oikea koko on myös olennainen sillä ratsastushousuihin ei voi jättää kovasti kasvunvaraa tai ne rullaavat ruttuihin ja aiheuttavat ikäviä hiertymiä. Samoin liian kiristävillä housuilla hevosen selässä ei pysty keskittymään liikkeessä seuraamiseen oikealla tavalla kun vyötärö puristaa liikaa tai puntit on liian lyhyet.

Yleisin jako ratsastushousuissa lähtee paikoista; kokopaikkaiset vai polvipaikkaiset ja paikan materiaali on ratkaistava ensimmäisenä. 
Polvipaikkaiset housut on varustettu polven sisäsyrjälle asetetulla paikalla joka auttaa saamaan paremmin pitoa satulaan peffan pysyessä kuitenkin helpommalla liikkumavaralla satulassa. Käytännössä parhaat esimerkiksi silloin kun ollaan paljon kevyessä istunnassa ja ote hevoseen on enemmän polvien kuin peffan varassa kuten esteratsastuksessa. Erityisesti pitkillä maastoretkillä löytyy näistä mukavia vaihtoehtoja joissa istuinosan hengittävyys on kokopaikkaista usein parempi.

Kokopaikkaisten housujen paikat on muotoiltu vastaamaan takamuksen satulaan osuvaa pintaa ja niiden avulla istunta on pitävämpi kokonaisuudessaan. Tämä on tärkeä ominaisuus erityisesti lajeissa joissa keskitytään vaikuttamaan hevoseen erityisen paljon istunnan kautta eikä olla enimmäkseen kevyessä istunnassa.  Kouluratsastajalle kokopaikka on yleisin ja kokopaikkaisest housut muutoinkin ehdottomasti suosituimmat kaikilla ratsastajilla . Kun haluat parantaa omaa istuntaasi pysymään paremmin satulassa, valitse tämä, ja opettele pitämään paikan koko osuus satulassa. Ei ihan helppoa aina muistaa painaa koko kankku alas asti eikä kellua hiukkasen ilmassa!

Alunperin ratsastushousujen paikat on tehty nahasta ja niiden päätarkoitus on ollut kulutuksen kestävyyden lisääminen. Nykyaikaiset paikat ovat joko mokkamaista keinomateriaalia tai kankaaseen painettu, silikoninen grippipaikka. Mokkamainen materiaali kestää hyvin käyttöä ja konepesua ja on useimmiten pitkäikäisempi aktiivikäytössä. 
Grippiprintin etu on sen joustavuus. Housut tuntuvat mukavilta heti alusta asti kun kuvio on pianettu kankaaseen ja välissä on aina pelkkä kangas joka elää oman joustokykynsä puitteissa. Pitoon vaikuttaa kuvion koko ja pinnan laajuus; laajapintainen grippikuviointi voi tuntua jollekin liiankin tarraavalta ainakin alkuun.;

Pantaloni de călărie
Pantaloni de călărie
Ratsastushousut naisille, kokochapsit, saderatsastushousut, lämpösuojat, suojahousut, lasten rats...
Breeches for women
Breeches for women
Children breeches
Children breeches
Breeches for men
Breeches for men
Riding leggings fullseat
Riding leggings fullseat
Sadehousut ja lämpösuojat
Sadehousut ja lämpösuojat
Fullseat breeches
Fullseat breeches
Pantaloni de călărie de iarnă
Pantaloni de călărie de iarnă

S-ar putea să fiți interesat și de

Superfoodeilla boostia hevoselle!

CHIARavintorikas chia on todellista terveysruokaa hevosellesi. Chia ei sisällä sokereita, ja siinä on vain vähän tärkkelystä.Chian erinomainen rasvahappopitoisuus hellii hevosen ihoa ja saa karvan kiiltämään. Omega-rasvahapot ovat myös tärkeitä nivelten hyvinvoinnille. Lisäksi ch...

Levoton hevonen, onko stressiin apua ravinteista?

Tunnetko hevosen joka joka on erityisen herkkä reagoimaan ympäristön muutoksille?Tai se stressaa selvästi kuljetus- tai kilpailutilanteessa ja voi olla joskus jopa hiukan pelottava käsitellä näissä tilanteissa? Stressiherkän hevosen elämää voi helpottaa pyrkimällä säännöllistämää...

Näkyykö? Pukeudu pimeään!

Iltojen hämärtyessä ja itikoiden vihdoin vähentyessä on mukava suunnata hevosen kanssa maastoon. Tieliikennelaki rinnastaa ratsukon, hevosen taluttajan tai kärryjä vetävän hevosen moottoriajoneuvoksi siinä määrin että samat liikennesäännöt ja liikennemerkkien noudattamiset koskev...